Haavelaakson Teräsmies, "Teppo"
suomenpienhevosori, syntynyt 29.01.2010, 8v.
liinaharjainen rautias, tähti, neljä sukkaa, 145 cm
ko. Helppo A, re. 80 cm, me. 60 cm
kilparatsu, kilpaillaan aktiivisesti, yleispainotteinen

kasv. Haavelaakso, Suomi / om. Pirunpelto, Suomi
ostettu suoraan kasvattajalta, ei ex-omistajia
etsitään hoitajaa, päiväkirja


VH-00000, täytti 3v. 29.03.2010

Teppo on perusluonteeltaan luotettava, varma ja karski hevonen. Sillä riittää itsevarmuutta sopivissa tilanteissa, ja välillä täytyy näyttää myös vähän sitä orimaista puolta ja pörhistellä yleisölle kuin kovakin äijä. Suurimman osan päivästä Teppo on kuitenkin oma jöröttävä itsensä, jota ei paljon kiinnosta mitä sen ympärillä pyöritään ja siirtää ajatuksensa syvempiin mietteisiin. Takaisin maanpinnalle palatessaan Teppo on kuitenkin rohkea sielu, joka saattaa toisinaan yltyä jopa hörähtämään kuullessaan kaurakärryjen kolinan aamutallin aikaan. Hoidettaessa ja käsiteltäessä Teppo on lupsakka ja piittaamaton, ikuisena herrasmiehenä antaa kaiken sujua mutkitta joskin kavioiden kanssa saa vähän tuuppia jalkaa nousemaan. Taluttaessa Teppo raahautuu mielellään hitaasti takana ja katselee raukeasti pihan pieniä tapahtumia. Kokonaisuudessaan koko ori on vähän munkkimainen ja rauhaa rakastava sielu, joka osaa kuitenkin välillä osoittaa että kyllä ne killuttimetkin vielä jalkovälistä löytyy.

Ratsastaessa Teppo on nöyrä ja rehellinen hevonen, joka ei paljoa spurttaile mutta tekee kyllä pyydetyt asiat ahkerasti. Koulutyöskentely sujuu hyvin, esteetkin mallikkaasti joskin oppimista on vielä tältä saralta roimasti. Maastossakin ori toimii niin yksin kuin yhdessäkin, ja osaavan ratsastajan kanssa voi lähteä käyskentelemään myös tammaporukan kanssa. Kaiken kaikkiaan Teppo omaa pitkät hermot ja pystyy työskentelemään mallikkaasti myös poikkeavissa olosuhteissa suuremmin hämmentymättä. Tepolla voi myös ajaa.

Toisten hevosten seurassa Teppo on oma buddhamainen itsensä ja tulee helposti toimeen monien eri persoonien kanssa.

i. Vanamon Kasimir
12 krj-sij., prt sh, 160 cm
ii. Aavan Torpeedo
rt sh, 152 cm
iii. Silmukan Aapo
iie. Katmarin Lunastus
ie. Lavinian Triangeli
KTK-III, vrt sh, 152 cm
iei. Taikatuulen Tuimakas
iee. Raparperiniityn Rakkauskuva
e. Kuisman Taikausva
rt sh, 149 cm
ei. Ruiskukan Tiritomboo
YLA2, tprt sph, 142 cm
eii. Poika Nimeltä Onni R.S.
eie. Ruikskukan Velho-Peikko
ee. Tuikkeen Tuisku
VIR MVA Ch, KTK-II, rnk sh, 157 cm
eei. Horisontin Pyry
eee. Tuohimäen Tulisielu

Hoito-ohjeet, ruokinta ja viikon ohjelma

  1. Nollan ali mennessä toppaloimi, -15º toppa- ja villaloimi ulos mennessä.
  2. Pakkasöinä fleeceloimi talliin, hikisenä kaksi fleeceä yön ajaksi.
  3. Kouluun koulusatula, pintelit joka jalkaan sekä kanki- tai olympiasuitset.
  4. Isommille esteille estesatula, vatsapanssari, olympiakuolaimet, martingaali, jännesuojat.
  5. Maastoon pintelit ja nivelsuitset, kenttään täysi estevarustus.
  6. Ulkoilee laumatarhassa nro. 1 kanssa, laidunaikana pääsee orilaitumelle.
  7. Tepon kankaiset varusteet ovat punaisia ja valkoisia, nahkaiset mustia.

  8. Viikon ohjelma
  9. Tepolla treenataan koulua kentällä kaksi tai kolme kertaa viikossa.
  10. Esteitä hypätään mac. 2 kertaa viikossa joko kentällä tai maastossa.
  11. Kerran viikossa on yksi kokonainen maastopäivä. Sunnuntaisin täysi vapaapäivä.

  12. Ruokinta
  13. Aamulla Tepolle Racing Power 1l, kauraa 2l, kivennäistä 2,5dl ja BE-Vimin 7ml.
  14. Päivällä tarhaan Racing Poweria 1l ja kauraa 1l, kivennäisiä 1dl.
  15. Illalla ori saa Racing Power 1l, kauraa 2l, kivennäistä 2,5dl ja porkkanoita.


                    

Kilpailut ja valmennukset

Teppoa treenataan aktiivisesti, ja sillä kilpaillaan ympäri vuoden. Talvisin sitä ei kuitenkaan klipata, koska maneesia ei ole jatkuvassa käytössä. Ori on tarjolla jalostukseen.

16.06.2010 VSHK:n alaiset esteratsastuskilpailut (70cm) - kutsu - 4/19
17.06.2010 VSHK:n alaiset esteratsastuskilpailut (60cm) - kutsu - 2/20
17.06.2010 VSHK:n alaiset esteratsastuskilpailut (100cm) - kutsu - 1/22
16.06.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (80cm) - kutsu - 1/63
28.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (120cm) - kutsu - 7/64
30.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (120cm) - kutsu - 4/64
31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (100cm) - kutsu - 2/69
31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (110cm) - kutsu - 5/61
31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (120cm) - kutsu - 5/64
31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (100cm) - kutsu - 3/19
03.08.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (120cm) - kutsu - 8/74
05.08.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (80cm) - kutsu - 9/83

28.08.2010 KRJ:n alaiset kouluratsastuskilpailut (heA) - kutsu - 3/100
27.08.2010 KRJ:n alaiset kouluratsastuskilpailut (heA) - kutsu - 5/89
18.06.2010 VSHK:n alaiset kouluratsastuskilpailut (heB) - kutsu - 6/40
19.06.2010 VSHK:n alaiset kouluratsastuskilpailut (heC) - kutsu - 5/29
19.06.2010 VSHK:n alaiset kouluratsastuskilpailut (heB) - kutsu - 4/40
14.06.2010 Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut (heA) - kutsu - 1/38
02.08.2010 Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut (heC) - kutsu - 4/89
08.08.2010 Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut (heC) - kutsu - 4/89
08.08.2010 Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut (heA) - kutsu - 6/67

10.07.2010 NJ:n alaiset rotunäyttelyt (sh-orit) - kutsu - LKV5, KUMA, JS
07.07.2010 Jaoksettomat näyttelyt (hevosorit) - kutsu - 1/13, sadeloimi

virtuaalihevonen / a sim-game horse         kuvat © vibaja (näyttely) ja kuvaaja ei halua nimeään mainittavan