





|
Mirror v. Jäpä, "Mikko" |
|
Mikko on luonteeltaan melko leppoisa ja rento poni, mutta joka kuitenkin saattaa muuttaa tempperamenttiaan silmänräpäyksessä. Useimmiten tämä piirre ilmenee kuitenkin vain ratsastaessa, sillä käsiteltäessä Mikko on aina ollut oma leppoisa itsensä pienellä huumorintajulla höystettynä.
Orin vakiokeksintöihin kuuluu karsinan lukkojen avaus, ratsastajan jallitus tämän odottamatta, karsinasta livahtaminen kesken hoitotoimenpiteiden sekä yleinen syöppöys. Kilttihän tämä poninketale on kuin mikäkin, mutta se on tarpeeksi fiksu käyttääkseen tilanteet omaksi hyödykseen eikä myöskään arkaile toteuttaa suunnitelmiaan. Hoidettaessa Mikko on mukava, seisoo paikoillaan ja katselee ympäristöä. Satuloidessa korvat painuvat luimuun ja takajalka nousee uhkaavasti, mutta uhitteluun se aina jääkin. Suitsien kanssa myös pää nousee taivaisiin, mutta onneksi herra on niin pieni että pään nostaminen vain helpottaa toimenpidettä eikä tarvitse kyykkiä matonrajassa. Taluttaessa ja yleisessä käsittelyssä ori on leppoisa ilmestys, mutta jäätyään yksin hoitopuomiin sidotuksi tekee se kaikkensa saadakseen kaluttua solmun auki. Joskus onnistuu, toisinaan taas ei.
Ratsastaessa Mikko on melko junttura tapaus, jonka kanssa saa olla tomerana jos tahtoo ponin edes tekevän mitään kunnolla. Tavallisessa köpöttelyssä ja yksinkertaisissa tehtävissä se on hyvä, kuuntelevainen ja aktiivinen ratsu jota ei tarvitse pakottaa suorittamaan pyydettyjä liikkeitä. Vähän haastavammassa ohjelmassa puolestaan poni usein lyö jarrut pohjaan, ei jaksaisi millään vaivautua tekemään kaunista pohkeenväistöä ja alkaa laiskotella. Raipan avustuksella tämäkin asia usein korjaantuu muutaman yrityksen jälkeen, joskin pukkeja satelee ja muuta mielenosoitusta on havaittavissa. Esteillä Mikko on useimmiten innokas, hyppää hyvällä tyylillä eikä turhia kieltele. Ensimmäiseksi esteponiksi Mikko onkin todella hyvä ratsu myös kokemattomalle ratsastajalle, eikä sen kanssa tarvitse menettää hermojaan edes puolen metrin lähestyessä. Maastossa Mikko on parhaimmillaan kuten useimmat hevoset tuppaavat olemaan.
Toisten hevosten seurassa tämä poni tekee selväksi kuka määrää ja ketä. Ja hänhän siis on se joka määrää ja kaikki muut ovat hänen alamaisiaan. Mikko syö ensin, riistää rapsuttelut itselleen ja ilmentää suloisen ponin ulkonäköään saadakseen ihmisetkin puolelleen. Mikään hirmuhallitsija ori ei kuitenkaan ole, tekee vain selväksi ettei hänen nenälleen ole hyppimistä tai turpiin tulee.
| i. Ekbäcken's Mikki 19 erj-sij., mkrj shet, 94 cm |
ii. Robbie Williams shet, 100cm |
iii. Herry Jerry SWE |
| iie. Pomar's Neirif SWE | ||
| ie. Ekbäcken's Veronika shet, 89cm |
iei. Franc Sinatra | |
| iee. Madame SWE | ||
| e. Helmiina 12 erj-sij., mrnk shet, 93 cm |
ei. Elmeri she, 102cm |
eii. Henrik |
| eie. Amalia | ||
| ee. Lyydia she, 90cm |
eei. Juuso | |
| eee. Rusa |
Mikko on harrasteponi, jolla kilpaillaan myös jonkin verran shetlanninponille soveltuvissa luokissa. Varsinaista treenausta meillä ei kuitenkaan ole. Mikko on jalostuskäytössä, muttei ole saanut vielä yhtään varsaa.
10.10.2009 VVJ:n alaiset valjakkoajokilpailut (noviisi) - kutsu - 2/100
13.10.2009 VVJ:n alaiset valjakkoajokilpailut (noviisi) - kutsu - 1/100
17.10.2009 ERJ:n alaiset esteratsastuskilpailut (60cm) - kutsu - 4/52
30.10.2009 ERJ:n alaiset esteratsastuskilpailut (60cm) - kutsu - 2/63
03.11.2009 ERJ:n alaiset esteratsastuskilpailut (60cm) - kutsu - 7/63
04.11.2009 ERJ:n alaiset esteratsastuskilpailut (60cm) - kutsu - 5/63
31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (puomi) - kutsu - 1/2
31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (40cm) - kutsu - 1/5
31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (60cm) - kutsu - 2/8
07.08.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (40cm) - kutsu - 5/57
09.08.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (40cm) - kutsu - 7/57
30.07.2010 Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut (heB) - kutsu - 3/15, 88.424%
06.08.2010 Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut (heB) - kutsu - 5/79
08.08.2010 Jaoksettomat kouluratsastuskilpailut (heB) - kutsu - 7/78
28.05.2010 Jaoksettomat rotunäyttelyt (orit) - kutsu - SIN-ruusuke
10.07.2010 NJ:n alaiset rotunäyttelyt (poniorit) - kutsu - 10/12, KUMA, JS
virtuaalihevonen / a sim-game horse kuvat © eza1992, vibaja, annir ja allow
