Kingsize Rowanna, "Anna"
irlannincob-tamma, syntynyt 16.04.2009, 4v.
ruskeankirjava, ei merkkejä, 150 cm
ko. Helppo C, re. 60 cm, me. 40 cm
koulutettavana, kierretään näyttelyitä, yleispainotteinen

kasv. Kingsize, Iso-Britannia / om. Pirunpelto, Suomi
ostettu suoraan kasvattajalta, ei ex-omistajia
etsitään hoitajaa, päiväkirja


VH-00000, täytti 4v. 16.05.2010

Anna saapui meille suoraan kasvattajaltaan noin kolmen ja puolen vuoden ikäisenä. Nuoresta iästä huolimatta matka taittui kuin vanhalla konkarilla, eikä mutkia tullut matkaan ainakaan hevosen vuoksi. Annan isä on äärettömän komea hurmuri, ja näyttääpä tyttärellekin siirtyneen tätä ominaisuutta.

Luonteeltaan Anna on hyvin leppoisa hevonen ja erittäin rauhaisa ja hyvätapainen ikäisekseen. Sen kanssa ei tarvitse turhia hätiköidä mistään. Tamma näyttää lähes aina siltä kuin olisi ennenkin nähnyt samat tilanteet ja sen hetkauttamiseksi tarvitaankin melkoisen massiivinen muutos. Massiivisuutta saakin sitten miettiä, koska ainakaan uuteen kotiin muuttaminen ei vaikuttanut tämän otuksen elämään millään tavalla. Rauhallisuudesta ja ns. vaarimaisuudesta huolimatta ei kannata luulla Annaa miksikään laiskaksi tai liian rauhalliseksi tapaukseksi. Tamma on aina kiinnostunut ympäristöstään, katselee korvat hörössä maisemaa ja on aina toivottamassa poikkeavat tapaukset tervetulleiksi. Hoidettaessa tamma on erittäin kiltti, ei hölmöile eikä muutoinkaan pidä elämää vaikka onkin koko ajan perillä tapahtumista. Muutoinkin se on käsiteltäessä helppo hevonen, josta huomaa kuitenkin aina että aivoissa raksuttaa jatkuvasti. Fiksu hevonen tämä on, niin loogisessa kuin käytöksellisessäkin mielessä.

Ratsastuskoulutus on aloitettu Annan kanssa vasta, eikä se vielä ole kummoinenkaan kouluhai. Perusasiat neiti kuitenkin osaa, ja nostaa laukankin jo melko helposti. Olemme kuitenkin päättäneet juurruttaa nämä tärkeimmät asiat, kuten istunnan kuuntelemisen ja herkät avuttarpeeksi syvälle että ne sinne myös jäävät ennen kuin aloitamme uusien asioiden opettelun. Ratsuna Anna vaikuttaa kuitenkin hyvin herkältä ja kuuliaiselta, innokkaalta oppimaan ja se liikkeet ovat tasaiset. Aikaisemmin se on kuitenkin opetettu myös ajolle, mikä sujuukin todella hyvin ja liikutusta voi laiskana päivänä tehdä kärryissä istuen.

i. Rowan of Geres
m/rkrj ic, 150 cm
ii. Rohan
rtkrj ic, 153 cm
iii. Robins
iie. Smallville's Hannah
ie. Dioria SOY
rtkrj ic, 148 cm
iei. Sopwith Camel W45
iee. Baliti Bone
e. Maléika
rtktj ic, 140 cm
ei. Malcom
mkrj ic, 144 cm
eii. Madrocks
eie. Chantella
ee. Elvera
rtkrj ic, 138 cm
eei. Emanon
eee. Engracia

Hoito-ohjeet, ruokinta ja viikon ohjelma

  1. Anna asuu pihatossa, eikä sitä loimiteta millään keleillä. Pakkasella fleece kuivatteluun.
  2. Kaikkeen ratsastukseen yleissatula ja nivelsuitset, esteille pintelit etusiin.
  3. Ratsastaessa vain osaava ihminen selkään, joka osaa kouluttaa tammaa eteenpäin.
  4. Tarhataan ilman riimua. Esteiden jälkeen helosaania suupieliin ja linimenttiä jalkoihin.
  5. Annan nahkavarusteet ovat ruskeat, kankaiset tummia värejä tai valkoinen.

  6. Viikon ohjelma
  7. Kouluharjoittelua mieluiten 2-3 krt/vko, joista yksi uusia asioita opetteleva.
  8. Esteitä kokemattomuuden takia 1 krt/vko. Kerran viikossa maastakäsin koulutus.
  9. Maastoilua vähintään kerran viikossa, sunnuntaisin täysi vapaapäivä.

  10. Ruokinta
  11. Aamulla Annalle Racing Pony 2l, kauraa 1l, BE-Vimin 4dl ja kivennäinen 1dl.
  12. Päivällä tarjoillaan Racing Pony 2l sekä kivennäinen 1dl.
  13. Illalla annetaan Racing Pony 2l, sekaan vähän melassia ja porkkanoita.

Kilpailut ja valmennukset

Anna on nuori, vasta ratsukoulutuksensa aloittanut tamma jota treenataan puolet viikosta ja tehdään helpompia hommia toinen puolikas. Tammalla ei tulla vielä kilpailemaan kuin helpoissa luokissa, eikä se ole vielä jalostuskäytössä.

31.07.2010 Jaoksettomat esteratsastuskilpailut (40cm) - kutsu - 2/5

06.06.2010 NJ:n alaiset rotunäyttelyt (ic-tammat) - kutsu - LKV1, irtoSERT, JS
28.05.2010 Jaoksettomat rotunäyttelyt (tammat) - kutsu - SIN-ruusuke, SIN3

"Hyvä rotu- ja sukupuolityyppi. Kaunis pää. Päänliittymä ja kaula eva. Lihakseton etuosa. Loiva lapa. Säkä eva. Melko hyvä runko. Pitkä lanne. Pyöreä takaosa. Melko hyväasentoiset jalat." - Anette N. 28.05.2010

virtuaalihevonen / a sim-game horse         kuvat © vibaja